Diskografia


Ruikonperän multakurkku

Ensimmäinen levy, Ruikonperän Multakurkku, julkaistiin vuonna 1980. Äänitteen suosituimmiksi kappaleiksi nousivat Työttömän laulu ja HiIma ja Onni.
Katuojalaulaja

Toisen äänitteen, vuonna 1981 julkaistun Katuojalaulajan laulut syntyivät nopeasti. Tällä levyllä Tepolle tärkein laulu on Rakkaus ja metsärahat.
Onnen kerjäläinen

Kolmas pitkäsoitto, Onnen kerjäläinen, julkaistiin vuonna 1984. Tepon odotus oli, että levyn nimikkokappaleesta Onnen kerjäläisestä tulee suosituin, mutta toisin kävi, Pamela veti pitemmän korren.
Uutisraivooja

Miltei kymmenen vuoden tauon jälkeen julkaistiin vuonna 1993 neljäs äänitys, Uutisraivooja. Muutama erinomaisen hyvä rallihan tuoltakin levyltä löytyy.
Persaukisten piiritarkastaja

Viimeisen virallisen levytyksen Persaukisten piiritarkastajan (1995) ajoitus sattui juuri Tepon sairastumisen kohdalle. Vaikka levy ei ollut menestys, piti Teppo henkilökohtaisesti Savon ufoa ja Eronnutta poikamiesleskeä onnistuneina kappaleina.

Muut

2007 julkaistu Karjalan kunnailla-äänite on äänitetty Joensuussa Karjalan Messuilla vuonna 1984.
Vuonna 2009 ilmestyi Pörsänmäen Sanomat -tribuuttilevy, jossa Tepon kappaleita esittävät muun muassa Nightwish, Kotiteollisuus, Happoradio ja Värttinä.
Onnen kerjäläiset -DVD julkaistiin Cyde Hyttisen toimesta 2006. Siltä löytyy laaja videokattaus Jaskan siihen astisesta urasta.