Tervetuloa lukemaan Pörsänmäen Sanomia jotka ovat kansantaiteilija ja kuplettimestari Jaakko Tepon viralliset kotisivut.
Jaakko Teppo, tuo savo-karjalainen kuoliaaksinaurattaja on tuonut iloa monen suomalaisen elämään. Jaska on tuttu niin vanhemmalle ikäpolvelle kuin nykyisin myös nuoremmille sillä Jaakon sanoma elää vielä tänäkin päivänä. Ja varsinkin nyt, jolloin valtakunta makaa taaaas kerran laman kourissa ja porukkaa ohjataan kilometritehtaalle kuin silloin aikoinaan.
Kappaleet kuten Pilkillä, Hilma ja Onni ja Pamela tulivat tutuksi 80-luvulla kasettien kautta kaikille autojen etu- kuin takapenkkiläisille. Jaakon tarinat ja kappaleet ovat siitä erikoisia, että ne eivät kulu puhki useidenkaan kuuntelukertojen myötä. Ja mikäpä niitä kuluttaisi sillä jokainen meistä voi löytää itsestään pienen Ryynäsen Topin, Laukkasen Onnin tai
Hilma Holkin.
Nykyisin Jaakko elelee Joensuussa ihanan vaimonsa kanssa vietellen sairas- ja taiteilijaeläkepäiviään hevosurheilua tiiviisti seuraten. Suvussa musiikkiperinne näkyy jatkuvan sillä kummatkin pojat, Ilja ja Johannes, viihtyvät estradilla kuin isäukko konsanaan.
Täällä Jaakon virallisilla sivuilla kerromme sinulle kaikesta Jaakkoon liittyvistä hommista, oli kyseessä Joensuussa heinäkuun puolessa välissä pidettävät Jaakko Teppo -kuplettikisat tai muut tempaukset. Käy myös jättämässä terveiset Jaakolle vieraskirjaan ja tule mukaan sähköpostilistallemme niin saat uutiset ja edut suoraan koneellesi.
Jos tykkäät, niin Jaakon virallisesta Nettikaupasta voit tilata aidot Jaska-tuotteet. FaceBook ja MySpace klubeihin voit käydä liittymässä tämän sivun yläreunassa olevista linkeistä. Muutenkin osallistu hulinaan kykyjesi ja taitojesi mukaan ja tule mukaan viemään pienen ihmisen ja oikeudenmukaisuuden sanomaa eteenpäin!
JAAKKO TEPPO –KUPLETTIKILPAILU TULEE TAAS!
Suuren suosion saanut Jaakko Teppo –kuplettikilpailu on jälleen
julistettu alkaneeksi. Tarkoituksena on edelleen etsiä Jaakko
Teppo-tyylisiä laulelman tai kupletintekijöitä kautta maan. Ensimmäinen
kilpailu käytiin runsas vuosi sitten ja toinen on vuorossa ensi kesänä
Joensuussa Popkadun yhteydessä.
Kesällä 2008 Popkadulla miteltiin ensimmäistä kertaa Jaakko Teppo
-henkisessä laulelmakilpailussa. Kisa sai suuren suosion - kisaajia oli
kaikkiaan 53 - eikä kilpailun tasossakaan ollut valittamista. Puheet
suomalaisen kupletin kuolemasta osoittautuivat ennenaikaisiksi.
Loppukisassa voittajaksi leivottiin savonlinnalainen
näyttelijä-trubaduuri Matti Muhonen, jonka Ihanaa elämää -levyn
julkistamista juhlistettiin Popkadun Jaakko Teppo -illassa viime
kesänä. Kilpailun satoa kuultiin myös Kari Kurosen
Kesävieraat-singlellä.
Välivuoden jälkeen kilpailu tulee taas. Otsikkoa on viilattu pilkun
verran Tepon leipälajin, kupletin suuntaan: nyt kisataan Jaakko Teppo
-tyylisessä kuplettikilpailussa. Kovin ahtaasti ei otsikkoon
suhtauduta. Kilpailun tarkoituksena on edelleen etsiä Jaakko Teppo
-tyylisiä laulelman tai kupletintekijöitä kautta maan. Muutenkin
kupletin juoni on tuttu. Kisa on avoin sekä pöytälaatikkokirjoittajille
että ammattilaisille ja kilpailulla etsitään nimenomaan esityksiä, ei
niinkään viimeiseen asti sovitettuja ja hiottuja musiikkikappaleita.
Kilpailuun osallistutaan tallenteella ja kilpailuaikaa on toukokuun
lopulle 2010. Tallenteiden perusteella kilpailun tuomaristo valitsee
kolme parasta esitystä 13.7.2010 osana Popkadun Jaakko Teppo -iltaa
järjestettävään loppukilpailuun, jossa julkistetaan myös voittaja.
Palkintona voittaja saa mainetta ja kunniaa sekä levytyssopimuksen
Hytinä-Levyjen kanssa.
Kilpailun säännöt www.popkatu.fi
Kilpailun järjestää joensuulainen Popkatu-yhdistys yhdessä Provisual Oy:n kanssa.
Lisätietoja: Jouni Mielonen 040 831 9201
KIITOS!
Yleisön todella lämmin ja iloinen vastaanotto suorastaan hämmensi musikaalin esiintyjät sekä useilla paikkakunnilla mukana vierailleen Jaakon. Toivottavasti tapaamme myös keväällä samoissa merkeissä!
PÖRSÄNMÄEN SANOMAT
Tribuuttilevy Jaakko Tepolle
tai ihan mihin käyttöön vaan Pörsis luokkakuva!!






